Haista home!

SSS 2.9. uutisoi Märynummen koulun sisäilmaongelmien jatkumisesta, kun koulua on käyty nyt muutama viikko. Uutinen on erittäin surullinen ja herättää tietysti inhimillisen kysymyksen – ovatko kaupungin toimet olleet puutteellisia ongelman hoidossa?

Koulumaailmassa on käynnissä suuria pedagogisia uudistuksia ja oppimista pohditaan eri näkökulmista kuin aikaisemmin. Kaksi tärkeintä asiaa ovat kuitenkin turvallisuus ja terveellisyys. Koulun TÄYTYY olla turvallinen ja terveellinen. Koulujen turvallisuuteen on panostettu päivittämällä turvallisuussuunnitelmia, lisäämällä valvontakameroita ja lukitsemalla ovia. Koulujen terveellisyyteen panostetaan tekemällä säännöllisiä tarkastuksia, kirjataan puutteet ylös ja tehdään korjaussuunnitelmia.

Kaikilla toimijoilla on ollut varmasti hyvä tahto hoitaa asioita hyvin Salon kouluissa, mutta toimet terveellisen hengitysilman kanssa ovat olleet kerrassaan riittämättömät. Laurin koulun tilanne on vielä varmasti kaikkien muistissa. Monet henkilöstön jäsenet altistuivat homevaurioille niin pahasti, että eivät kykene työskentelemään tänä päivänäkään täysipainoisesti uudelleen sijoitetuissa kouluissaankaan. Tämä kertoo myös sen, että meillä on laajamittaisia sisäilmaongelmia nykyisessä kouluverkossamme.

Märynummen tilanne on todella erikoinen. Alakerta ja yläkerta ovat kelvottomia, mutta keskikerroksessa pyritään olemaan paineistusten avulla. Oireet ovat kuitenkin jatkuneet. Kuka on se henkilö joka tulee ja puhaltaa pelin poikki? Viime vuosina on käyty oikeudenkäyntejä, joissa kunta on joutunut maksajaksi riittämättömien toimiensa vuoksi sisäilmaongelmiensa kanssa.  Yläkerrassa ja alakerrassa on ilmassa syöpävaarallisia yhdisteitä, mutta kyllä siellä keskellä pärjätään? Onko sisäilmatyöryhmä miettinyt tämän asian nyt aivan loppuun asti? Oppimisympäristöselvitys tuonee varmasti selvyyttä koulun tulevaisuuteen, mutta odottavan aika on taatusti pitkä!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s